Kangasalan Kiinteistöpalvelussa pidetään huoltopalaveri joka kuukausi. Palaveriin osallistuu kaikki kiinteistöhuollon huoltoyksikön työntekijät, yrityksen toimitusjohtaja, huollon kehitysvastaava, huollon työnjohtaja ja huoltopäällikkö.
Palaverissa käydään läpi kiinteistöhuoltoon liittyviä ajankohtaisia asioita, kuten vuoden aikaan liittyviä töitä, yrityksen taloutta ja muita esille tulevia asioita. Palaverit keskittyvät myös toiminnan jatkuvaan kehittämiseen ja laadun jatkuvaan parantamiseen. Porukkaan kuuluu noin kymmenkunta ammattitaitoista huoltomiestä. Eri henkilöillä on eri erityisosaamisalueita, kuten puutarhurin työt, vaikeammat konetyöt yms. Myös työntekijöiden jatkuvaan osaamisen kehittämiseen panostetaan.
Tiesitkö?
Kangasalan Kiinteistöpalvelu on Pirkanmaan Laatuisännöinti Oy:n aputoiminimi. Sen alla toimii kiinteistöhuolto- ja siivousyksiköt. Kangasalan Kiinteistöpalvelun huoltoyksikkö toimii Kangasalan alueella ja myös itä-Tampereella. Siivousyksikkö toimii Kangasalan ja koko Tampereen alueella.
Markku Karjanmaa, huoltopäällikkö