26.6.2025

Isännöinti: Tiimimme vahvistui – toivotamme Henri Lehtisen lämpimästi tervetulleeksi!

Olemme iloisia saadessamme tiimiimme uuden vahvistuksen, kun Henri Lehtinen aloitti meillä taloushallinnon asiantuntijatehtävissä. Henri tuo mukanaan monipuolisen ja pitkän kokemuksen kiinteistöalan taloushallinnon tehtävistä sekä aitoa intoa kehittyä alalla edelleen.

Henri on työskennellyt viimeiset viisi vuotta kiinteistönvarallisuuden hoidon parissa, jossa hän vastasi laajasti taloyhtiöiden taloudellisesta kokonaisuudesta. Tätä ennen hän toimi seitsemän vuoden ajan isännöintitoimistossa kirjanpitäjänä, kerryttäen vankan osaamisen taloyhtiöiden taloushallinnosta ja arjen pyörittämisestä.

Työura lähti liikkeelle pankkialalta, jossa hän työskenteli kolmen vuoden ajan asiakaspalvelu- ja neuvontatehtävissä.

Henri on myös aktiivisesti kehittänyt ammattitaitoaan. Viimeisimpänä hän on suorittanut Kiinteistöliiton KPT 2 -tutkinnon ja tällä hetkellä hän opiskelee työn ohessa Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa – jatkuvan oppimisen asenteella.

Henrin kokemus yhdistettynä innostukseen ja haluun kehittää sekä itseään että toimintaympäristöään tekee hänestä erinomaisen lisän tiimiimme. On hienoa saada hänen kaltaisensa osaaja mukaan vahvistamaan asiantuntemustamme ja tukemaan asiakkaitamme entistäkin paremmin.

Tervetuloa Henri!

Joni Brander, toimitusjohtaja

Pirkanmaan Laatuisännöinti Oy

Tutustu muihin tiedotteisiin ja ajankohtaisiin asioihin

Pysy ajan tasalla ja tutustu tärkeisiin tiedotteisiin ja ajankohtaisiin asioihin täältä!

Allekirjoitus sopimukseen

Isännöinti: Tiimimme vahvistui – toivotamme Henri Lehtisen lämpimästi tervetulleeksi!

Olemme iloisia saadessamme tiimiimme uuden vahvistuksen, kun Henri Lehtinen aloitti meillä taloushallinnon asiantuntijatehtävissä. Henri tuo mukanaan monipuolisen ja pitkän kokemuksen kiinteistöalan taloushallinnon tehtävistä sekä aitoa intoa ...
Lue lisää

Kiinteistöpalvelu: Teemme hiekkapihojen lanausta ja tasausta sekä laattapihojen pesuja ympäri Pirkanmaata

🏡 Tasainen ja siisti piha – tyytyväiset asukkaat! Kangasalan Kiinteistöpalvelu tarjoaa hiekkapihojen lanauksen ja tasauksen sekä laattapihojen pesuja taloyhtiöille ympäri Pirkanmaata. Miten työ tehdään? ✅ Lopputuloksena turvallinen, siisti ja helppohoitoinen ...
Lue lisää

Kiinteistöpalvelu: Ruohonleikkuusta ja puutarhurintöistä

Meillä Kangasalan Kiinteistöpalvelulla tehdään koko kesän ahkerasti hommia mm. ruohon leikkuun, sammaleen poistojen, puutarhatöiden yms. parissa. Meillä työskentelee myös koulutettu puutarhuri. Tarjoamme asiakkaillemme mm. pensaiden leikkaamista, ...
Lue lisää
Scroll to Top